Etusivu Osaaminen Palvelut Ajankohtaista Yhteystiedot
 
ETUSIVU
Perhosen siivenisku maapallon yhdellä laidalla voi saada aikaan myrskyn toisella puolella. Elämään kuuluu kaaosta ja yllätyksiä. Olisi sokeaa väittää, että elämää voi hallita. Kuitenkin meille ihmisille on tärkeää, että tunnemme olevamme osallisina siinä, mitä ympärillämme tapahtuu. Me haluamme vaikuttaa elämäämme, kehittää sitä ja myös itse kasvaa ja kehittyä.

Kaiken muutoksen ei tarvitsekaan olla hallitsematonta. Ihminen itse voi omilla toimillaan ja valinnoillaan vaikuttaa elämänkulkuunsa. Ihmisen itsensä johtamaa muutosta voidaan kutsua kehittämikseksi.

Kehitystyö on tavoitteellista parempaa kohti menemistä ja uskaltautumista uuteen. Työelämän kehittämisessä johto ja esimiehet ovat avainroolissa, mutta ilman aktiivista ja osallistuvaa työyhteisöä kehitystyö jää paperinmakuiseksi, elämälle vieraaksi.

Ainoa tapa kehittää aktiivisesti tätä maailmaa on se, että pieni joukko ajattelevia ja tuntevia ihmisiä keskustelee aidosti keskenään. Jos perhonen pystyy synnyttämään myrskyn, ajattele miten paljon me ihmiset voimme saada aikaan!

Konstituutti haluaa rohkaista ja auttaa keskipohjalaisia ihmisiä tarttumaan aktiivisesti oman elämänsä kehittämiseen. Kehitystyön tueksi se tuottaa laadukkaita psykologi- ja koulutuspalveluita erilaisille organisaatioille, isoille ja pienille.

Konstituutti auttaa myös yksityisiä ihmisiä löytämään uusia entistä toimivimpia keinoja oman elämänsä rakentamiseen.

Hyvää mieltä kaikille,

Merja Lehtomaa
erikoispsykologi, yrittäjä